Petja Kainulainen, sello
Petja Kainulainen (s.1983) aloitti opintonsa Päijät-Hämeen konservatoriossa Zsolt Herceghin oppilaana jatkaen opintojaan Jouko Paavolan oppilaana. Sibelius-Akatemiassa hänen opettajinaan ovat olleet vuosina 2002-2005 Hannu Kiiski ja vuodesta 2005 Timo Hanhinen. Petja Kainulainen on osallistunut useille sellon ja kamarimusiikin mestarikursseille Suomessa ja ulkomailla opettajinaan mm. Arto Noras, Martti Rousi, Seppo Kimanen, Marko Ylönen, Hugh Maguire ja Danel-kvartetti. Kamus-kvartetin sellistinä hän on konsertoinut laajalti Suomessa sekä ulkomailla. Vuodesta 2005 Petja Kainulainen on opiskellut Kamus-kvartetin sellistinä European Chamber Music Academyssa. Kamus-kvartetin jäsenenä hän voitti III palkinnon Kuhmon kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailuissa vuonna 2004 sekä I palkinnon Erkki Melartin-kamarimusiikkikilpailuissa vuonna 2004. Kamus-kvartetti toimi vuosina 2004 ja 2005 Britten-Pears Schoolin residenssikvartettina Aldeburghissa, Englannissa. Vuodesta 2008 Kamus-kvartetti on toiminut Kuopion konservatorion nimikkokvartettina. Kesälllä 2010 Kamus-kvartetti levyttää neljä Seppo Pohjolan jousikvartettoa Alba-levy-yhtiölle.
Petja Kainulainen on konsertoinut mm. Turun, Kurun, Naantalin, Nauvon, Kuhmon ja Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaaleilla sekä Brinkhall soi!, Sibafest, Soiva Akatemia, Jousikvartetit Ritarihuoneella ja E5-kesäakatemia - konserttisarjoissa sekä ulkomailla monilla eri festivaaleilla mm. Ranskassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Belgiassa, Italiassa ja Itävallassa. Petja Kainulainen soittaa Suomen kulttuurirahaston ystävällisesti lainaamalla Miremont-sellolla ja Sibelius-Akatemian ystävällisesti lainaamalla Vigneron-jousella.
|