Raahaa kuva tähän

Kuvateksti

Ilari Angervo (s. 1968 Helsinki) opiskeli viulunsoittoa Sibelius- Akatemiassa Leena Siukosen johdolla kunnes hän vaihtoi alttoviuluun Helge Valtosen ja Jouko Mansneruksen oppilaaksi. Diplomistaan
hän sai 1993 korkeimmat mahdolliset arvosanat. Angervo on lisäksi opiskellut Berliinin taidekoulussa 1988-1990 Wolfram Christin johdolla ja saanut lisäoppia myös Matti Hirvikankaalta ja Rainer Moogilta. Suomen Kansallisoopperan orkesterin alttoviulun äänenjohtaja Angervo toimi 1987-1988.

Radion sinfoniaorkesterin alttoviulun äänenjohtaja hän aloitti 1990. RSO:n valtuuskunnan puheenjohtajana hän toimi 1996-2001.

Ilari Angervo on maineikkaan Uusi Helsinki -kvartetin perustajajäsen. Yhtyeen yli 30-vuotinen taival maamme eturivin kamarimusiikkikokoonpanona jatkuu edelleen aktiivisesti. Kamarimusiikki on Angervon uralla ollut merkittävä ja luonnollinen
tapa kehittyä muusikkona ja pitää hauskaa kollegoiden kanssa. Tärkeimmät kamarimusiikkifestivaalit Suomessa ovat vuosien varrella tulleet Angervolle erittäin tutuiksi.

Oman orkesterinsa lisäksi myös kansainväliset orkesterivierailut ovat osa Angervon muusikkoutta. Super World Orchestra Japanissa ja World Orchestra Koreassa ovat
olleet mielenkiintoisia ja innoittavia tapahtumia Kauko-Idässä. Euroopassa Angervo
on vieraillut suomalaisten orkestereiden lisäksi Berliinin Filharmonikoissa, Oslon Filharmonikoissa sekä Espanjassa Orquestra de Qadacues:issa.